torstai 10. kesäkuuta 2010

vaikeuksien kautta voittoon tuloksella 3 - 1

RIJP Marjapussi jatkaa tappiottomien pelien putkeaan. Ottelu sai silti ikävän jälkimaun, sillä hätiin tullut Janne loukkasi polvensa 1. puoliajan lopussa. Loukkaantuminen oli ikävä, sillä virkaintoinen tuomari vaihdatti miehelle pelikengät, jotka olivat edellisiä liukkaammat. Ilman vaihtomiehiä pelannut Marjapussi reagoi nopeasti ja kaivoi vakassa pidetyn vahvistuksen kentälle. Elinho urakoi koko toisen puoliajan kentällä täysin virheettömästi. Jokainen syöttö napsahti jalkaan. Lisäksi Elinho näytti todellista Marjapussihenkeä ja uhrautui pallon eteen. Oli lähellä, ettei tilastoihin saatu uutta nimeä kamppailemaan syöttöpörssin voitosta, sillä Elinho vapautti Parkourin lähes läpiajoon, mutta tästä tilanteesta maalia ei saatu.

Koko ensimmäinen puoliaika oli nyhjäystä ja vedot painuivat ohi vastustajan maalin. 0 - 0 puoliaikatilanne ja loukkaantuminen herätti Marjapussin. Taktisen vaihdon ansiosta Marjapussi sai lisää liikettä kentälle. Jethro vapautettiin maalista tekemään tuhojaan ja maalinsuulle asettui Köpke. Jethro päästi RIJP:n paineista pistämällä pallon reppuun Parkourin tarjoillessa maukkaan syötön. Tehokolmikko Parkour-Jethro-Lasagne oli liekeissä, ja kaikki merkkauttivatkin tehot 1+1 itselleen. Lasagnen vedoista 97% suuntautui parkkipaikalle, mutta Marjapussilupaus sai palkintonsa lopussa komealla tykityksellä ylänurkkaan. Janskun kylmänviileä peli puolustuksessa antoi avaimet voittoon. Kovaa katkomista ja hyvää pelinlukua läpi ottelun. Toisen puoliajan maalissa pelannut Köpke oli myös melkoisissa liekeissä ottaessaan muutaman hyvän lähitorjunnan. Varmaa on, että tämä ei jäänyt Köpken viimeiseksi esiintymiseksi maalinsuulla.

Marjapussi jää kesätauolle seuraavan ottelun jälkeen. Perjantaina 18.6. pelataan Kiovassa varmasti kova kamppailu, kun vastaan asettuu, lähes sotilaallisesti maaliaan puolustava, NaTo. Toivotaan, että osanottajia löytyy tämänpäiväistä enemmän.

4 kommenttia:

lasakne kirjoitti...

Hieno pussit! Toinen puoliaika näytti mistä pussit on tehty! Esiin haluaisin nostaa pariskunnan Elinho&Köpke. Upeaa suorittamista ja uhrautumista molemmilta! Hieno peli tosin kaikilta,kiitos!

prkouri kirjoitti...

Jehna! Kovasti meinattiin tehdä veturimiesten molarista sankaria, mutta toisen puoliajan taktinen rauhallisuus ja huikee fyysinen kestävyys lopulta käänsi pelin meille. Hyvä näin, koska hyökkäysosastolta olis ollu tänään maali hukassa kartankin kanssa.

KARI the FANI kirjoitti...

KÖPKE! Huikeita torjuntoja ja esimerkillistä vastuun kantoa, ainoa miinus merkki köpkelle tuli siitä, kun ei ollut vahlan(vai kenen ne nyt oli) legendaarisia uhlsport liimahanskoja kädessä...

Myös tämän kauden suurin fanijoukko kannustamassa pusseja, vaikka olikin vähän hitaasti syttyvää, mutta niin se näytti olevan kentälläkin.

Onko missään muussa joukkueessa mahdollista nousta kannustus joukoista pelaavaan rosteriin? Ja millä tavalla Elinho pelasikin, nöyryytti veturimiehiä kylmän rauhallisella syöttö työskentelyllä ja plokkasi vetoja, esimerkillistä MP-henkeä!

Kyllä nyt voi sanoa että pussit on tyhjät tälläisen esityksen jälkeen, KIITOS!!!

Köpke kirjoitti...

Tässä joukkueessa mikään ei ole mahdotonta. Näkisin vieläpä niin, että tässä joukkueessa faneista ei nousta pelaavaan rosteriin, vaan sinne tiputaan.