tiistai 8. toukokuuta 2012

Marjapussi voittoon sarja-avauksessa

RIJP Marjapussi - Kalevan Urho 4 - 1 (2 - 0)

Marjapussin avausottelun alla oli pieni huoli siitä, että saadaanko pelimiehet paikalle. Huoli oli turha sillä Marjapussi juoksutti paikalle peräti kolme vaihtomiestä sisältäneen armeijan. Pelaajat olivat Pellervon kentällä kuin aasit laitumella - Täynnä energiaa.

Pirkkalan Messi aloitti maalinteon kaamealla pommilla lähietäisyydeltä. Ilman pienintäkään epävarmuutta Pelannut Marjapussi hallitsi ottelun kulkua suvereenisti. Ottelukohtaisella sopimuksella pelaava vahvistuksemme konvertoi Pussien hallinnan kahdeksi lisämaaliksi. Peter Crouch-tyylinen kärkipelaaja nähdään toivottavasti jatkossakin valkopaidassa. Marjapussin neljännen maalin tehtaili Wigi. Marjapussilaiset ovat erittäin iloisia Amurin Tiikerin maalisaldon avautumisesta jo ensimmäisessä ottelussa. Lisätehoja jäädään odottamaan. Kalevan Urho pääsi lopussa kaunistelemaan numeroita Marjapussin hidastaessa tempoa. 4 - 1 taululla ei jätä selittelyjen varaa. Marjapussi oli suvereeni.



Viikon päästä pelataan taas !

2 kommenttia:

No 1 Fan kirjoitti...

Hyvä Pussit!!

KARI kirjoitti...

Loistava sarja-avaus!!!